Ping!

Serkkupojalla on antiikkiliike. Useampana iltana viikossa tulee naamakirjaan päivitys vaikka ja mistä kivasta vanhasta kamppeesta, joita alkaa heti tehdä mieli tuunata. Ihan mahtavaa! Asiassa on vain yksi mutta: meidän Insinööri on siitä viallinen, ettei se osaa nähdä esineen sielua ja uutta elämää, vaan alkaa ennemmin jurnuttaa ja puskea tuskanhikeä esitellessäni löytöjä. Koska olen hyvä vaimoihminen, säästän muruani tuskalta, ja näytän vasta valmiit viritykset.


Keväällä tuli tämä ihanuus myyntiin. Oooh ja mulle! Vanha Continental-kirjoituskone. Onneksi serkkupoika nakkaa ostamani kamppeet mummulaan, niin saan niitä siellä rauhassa ja salaa putsailla. Tässä olikin näpertämistä. Onneksi sitä oli säilytetty omassa laukussaan, joten mitään linnunpaskoja ei tällä kertaa tarvinnut rapsia. Hauska huomio puhdistusoperaation tuoksinassa oli se, että pappa tunnisti laukkuun kirjoitetun alkuperäisen omistajan lapsuudenkotini naapurintädiksi! 


Putsausoperaation jälkeen totesin nauhat kuivuneiksi, joten tekstipuoli piti hoitaa tällä kertaa vielä tietokoneella. Uskoisin uusien nauhojen kuitenkin vielä jostain löytyvän. Pakko!

 "All work and no gardening makes Kirsi a dull girl."

Valokuvausvaiheessa nuoriso-osasto äkkäsi uuden härpättimen ja kiinnostui siitä sen verran hartaasti, että itse piti vetäytyä juomaan välikaffet. Kauan jaksaa tuollainen seitsenvuotias ihan vaan naputtelun riemusta naputella. Pappa ohjeisti oikeaoppiseen koneen käyttöön, ja pian rivinvaihdon kilahduksesta syntynyt riemu oli rajaton.


Onneksi mummulassa on muitakin mieluisia härpättimiä, ja yksi lemppareista syrjäytti jonkin ajan kuluttua kirjoituskoneeni. Se ei tosin tehnyt kuvaamisyrityksiäni yhtään helpommaksi, sillä joka kuvaan viuhahti oikealta tai vasemmalta eräs maisemoija asianmukaisissa suojavarusteissaan.




Vaan mitä sanoi Insinööri, kun palasimme mökiltä kirjoituskone kainalossa? "Vau! Tämä on kyllä hieno!"

Ei ollut vielä avannut auton peräkonttia. Se minun piti tyhjennellä illan hämärässä...




Kommentit

Suositut tekstit