Vitsanvääntäjäiset

Hiihtolomalla pappa esitteli Pinterestistä löytämäänsä pääsiäiskoristeideaa, ja muutaman tunnin kuluttua olikin tehnyt minulle valmiin pohjan. Risutyöt jäisivät kuulemma minun kontolleni. Tämä vain passasi.

Lomakiireessä jäi kuitenkin koivunrisut hakematta mökkimaisemista, ja tämäkös harmitti. Täällä kotopuolessa taajama-alueella niitä on hankalampaa etsiä, ja tusailuaika on vielä enemmän kortilla kuin mökkeillessä. Niinpä projekti viivästyi tähän palmusunnuntaita edeltävälle viikolle. Pajunkissojenmetsästysreissu oli edennyt parisataa metriä, kun äkkäsin lähimetsikössä vastakaadetut männyt. Toiveikkaana menin katsomaan, josko pientä koivunrisua olisi jäänyt kaadossa alle. Vaan olipa siellä kaadettu koivukin, ja risuja oli jalkojen juuressa vaikka hurumykke. Siihen unohtui lapsiraasun virpomareissut, kun nupissa napsahti ja kahmin koivunrisuja mukaan. Sitäpaitsi on insinöörinkin hyvä osallistua välillä askarteluasioihin, ja verestää samalla lajintunnistustaan. Hakekoot pojat pajunkissat myöhemmin.

Linnunpesä pyörähti käsissä saman tien ja aika nopsaan. Olipa ihana tehdä ihan tuoreista, notkeista pitkistä norkkorisuista työtä! Ei edes hanskoja tarvinnut. "Nuorna vitsa väännettävä" -sanonta aukesi ihan uudella tavalla.  Loput risut säilöin Ikean keltaiseen (!) kassiin, jota ei voi julkisesti missään käyttää, ja joka muistuttaa insinöörin itseellisestä matkasta kyseiseen tavarahelvettiin.


Onneksi risuja jäi vielä jemmaan, sillä lauantaina oli pakko purkaa kasvatuksellista syistä kohonnutta ärsytystä johonkin. Kiukku muuttui pääsiäishenkisiksi risusydämiksi. Ei paha.

Ja ne pajunkissat. Ne haettiin naapurista.





Kommentit

Suositut tekstit