Hullun kissanaisen hamonen

Olin napannut kahdella eurolla kirppikseltä mukaani villaisen liivimekon ja huovutellut sen kuudenkympin pesuohjelmalla. Haaveena villahamonen, persiinlämmitin, kun iän myötä alkaa ääreisverenkierto hämmentyä. Ja jos joku ihmettelee, ettei persiit kuulu ääreisverenkierron piiriin, niin isot kuuluu. Piste.

Kainaloitten kohdalta niksnakspoikki, ja toteamus, notta hyvin on huopunut. Ei tarvi edes liimata saatika ommella. Lämmin ajatus taivaisiin. 

Pöydän äärellä mallailin päälleommeltavaksi pitsikukkia,  pitsihelmaa ym. seesteistä aikuisen edustusihmisen tyyliin sopivaa. Pitsikukkia kaivellessa tuli esiin parin vuoden takaiset heijastimet ja huovanpalat, ja työhuoneen sängyllä makoili lapsukaisen sinnillä käsitöimä nallukka. Niistä se ajatus sitten karkasi.

Väriä, väriä! Jos jotain pelkään, niin beigeä elämää.

Pykäpistot piti luntata juutuubista. En muistanut edes niitten nimeä. Natiainen kurkkasi olkani yli ja totesi touhun olevan hälle tuttua juttua. Nallukalla oli kuulemma pipo niitattu nippuun pykäpistoilla. Pojasta polvi paranee - ja liimankäyttö vähenee.

Kiva tuli, vähän sellainen hullun kissanaisen hamonen. Vapauttava ajatus, olla hullu kissanainen. Vaan kun en kissoista suuremmin pidä. Mutta olisikin niiiin hullu! Ystävä nimesi hameen pikkukakkosen tädin hameeksi. Mutta kyllä se on teininpenteleitten äikänopen hamonen. 

 P.S. Kiitos kuvausryhmälle, eli Tintin rasvasiemenseostangolle, joka oli kännykän tukena koko itselaukaisinkuvausten ajan.