Projekti vailla loppua

Keramiikkaope vinkkasi, että Luova Linnassa olisi ihan näköiseni Iloisen kettuliinin kangas. Tokihan tuosta uteliaisuus heräsi, ja kankaan nähtyäni ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ostaa se. Osuivat värit ja kuviot niin nätisti kohilleen. Palana myytävästä kankaasta riittäisi kuulemma helposti esim. tunikaan. Ja tunikahan on tunnetusti nopea ja helppo ommella. Neljäkymppiä ei ollut hinta eikä mikään näin ihanasta luomuksesta, jossa kuvitelmissani jo keekoilin linnan kutsuilla.

Jepjep. Järki tuli vastaan vasta kotiovella, mutta sanoi heipat samoin tein ulosmennessään, kun kaivoin ompelukonetta esille. Kaavojakin minulla oli nyt vinot pinot, kun olin muutama viikko sitten hakenut naapurista vanhat käsityölehdet meille pölyyntymään. Vaan olipa kiven alla mieluisan tunikan ohjeet.

Käsityömessut tulivat kuin tilauksesta samalle viikonlopulle, ja siellä hortoillessani tuli vastaan tosi kivannäköinen Omgbananan kaava. 18 euroa oli mielestäni aika suolainen hinta, mutta en voinut vastustaa vesiputouspääntietä ja lupausta tosi helposta mallista ja selkeistä työohjeista.

Niin. Kotona kaavapaketin aukaistuani näin, että ohjeet olivat taatusti helpot - jos osasi ompeluruotsia. Huomasin oman ompelusuomenikin olevan aika puutteellista, kun google-kääntäjästä huolimatta en ymmärtänyt suomennoksia. Päärme, huolittelu, kasoisneula, tingelitangeli, plingplong... Oli selkeästi välikaffittelun paikka. Natiainen lähetettiin varotoimenpiteenä naapuriin turvaan.

Omm ja zen -hetken jälkeen olin valmis urakkaan. Ensin luin ohjeen, käänsin sen suomeksi, googlettelin käsityöblogeista mitä termit tarkoittavat, ja lopuksi yritin ymmärtää ne. Kaikkialla kehotettiin tekemään ensin koeversio jostain halvemmasta kankaasta. Päätin tarttua vinkkiin, ja tunikaprojektin tähän mennessä mielihyvää tuottavin osuus löytyi tuplapussilakanaa repiessä. Saattoi siinä jokunen riehakas perkeleskin lipsahtaa.

Oli koekangas, kone ja langat paikoillaan. Vielä piti opetella piirtämään kaavat. Hetken aikaa pähkäilin, jotta miksi tunikan kaavassa on polvikappale (knä), mutta se tarkoittikin helman polvipituutta. Näin jälkikäteen kirjoittaessani totean, että seuraavat kaavat piirrän jatkossa vähän tarkemmalla kädellä.

Suraus ja pari, kaava oli kyllä aika helppo ommeltava, kun siihen pisteeseen pääsin. Asiaan vaikutti tietysti sekin, että kun tiesin tekeväni koekappaletta, homma ei ollut ihan justiinsa. Ja Omgbananalle plussaa siitä, että kaavaan kuului youtube-video kädettömille ja ruotsintaitoisille ompelijoille.

Nykäisin koekoltun ylle, eikä se ollut tosiaankaan ihan justiinsa. Yläosa passasi, keskiosa kinnasi ja alaosa liepotti. Vesiputouspääntie oli omasta mielestäni ihan hauska, insinöörin mielestä keskeneräisen näköinen, ja kotiinpalanneen natiaisen mielestä siisti ninjakaulus. Helma ei osunut ihan kohalleen. Eniten raivostutti oma osaamattomuus. Että voikin olla kaikki ompelemisessa näin vaikeaa! Ja tämä oli vielä helppoa ja venymätöntä puuvillakangasta. Insinööri lohdutti, että pysyyhän nuo kaksi kappaletta toisissaan kiinni. On se jo ompelua se. Paskat. Harmitti koko tuhraantunut lauantaipäivä.

Levittelin hienon kettukankaan ompelutarvikkeiden päälle muistuttamaan, etten todellakaan ole käsityöihminen.

Sunnuntainakin vielä korpesi niin, että tein maanisesti ompelukoneella meditatiivisia mandaloita. Toimi. Naapurin tenava kysyi, mitä ne olivat. - Ompelijan sieluja, vastasin. Lapsoset palasivat Twisterinsä pariin.

Maanantaina tuli takatalvi ja ihan saatarasti lunta, mikä lamautti sieluni. Makasin koko illan sohvalla katsomassa ruotsalaisia puutarhaohjelmia.

Tiistaina lähti järki lopullisesti, ja marssin kangaskauppaan. Olin päättänyt tehdä TOISEN testikappaleen. Ostin keltaista collegetrikoota, sillä "the kangaskin" oli trikoota. Kysyin myyjältä kaksoisneulan syvemmästä merkityksestä aloittelevan ompelijan sielunelämälle. Myyjä kertoi, ettei hälläkään sen kanssa hermo kestä, ja suositteli palloneulaa. Ostin niitä. Hän myös tiedusteli, aionko miten päärmätä kauluksen. "Vai tuliko nyt vaikea sana?" Naurettiin makeasti. Kassalla sain kutsun asiakasiltaan. Tuumasin, että siihen taitaa olla vielä pitkä matka. "Joo, mutta onhan sulla nyt nämä pro-palloneulatkin." Olin myynyt sieluni saatanalle. Hinta 46 euroa.

Tein parit muutokset kaavaan. Asettelin etukappaleen kankaalle ja leikkasin. Takakappaletta asetellessani tajusin, ettei olisi kannattanut laittaa etukappaleen leveää kaulusta keskelle kangasta. Asia, mistä säännöllisesti mouhuan omalle asiakaskunnalleni. En mouhua enää. Kiroten ja kikkaillen sain kun sainkin takakappaleen mahdutettua minimaalisten saumanvarojen kanssa kankaalle. Kankaat leikattuani muistin, että ne olisi pitänyt pestä etukäteen. Paska.

Ompele trikoo saumurilla tai jousto-ompeleella. Mikä on jousto-ommel? Miten ihmiset selvisivät ennen googlea? Päädyin hunajakenno-ompeleeseen, koska erotin sen selvimmin. Koetilkku osoitti, että se joustaa. Jee. Joku onnistuminen tässä projektissa.

Taas oli ompeluosuus kaikkein helpoin vedeltävä. Surrur. Kolttu ylle. Ylhäältä passeli, keskeltä kinnaa ja helmasta liepottaa. Kaavamuutokset eivät olleet riittäviä. Helman liepotuksen ratkaisin kuminauhakujalla. Keskiosan kinnaukseen olisi varmaan helpompi laihtua 10 kg kuin onnistua kaavamuutoksessa. Masentaa, enkä tiedä kumpi enemmän.

Ihanan kettutunikan hinta tähän mennessä 104 euroa. Eikä sitä ole edes aloitettu!!!