Hämähäkkejä kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

Lisää, lisää  valoa tarvitaan tähän hirvittävään pimeyteen. Paviljongissa on käytössä aurinkokennovalot, mutta ne ovat latautuneet viimeksi varmaan kuukausi sitten, kun edellisen kerran paistoi aurinko. Ja nyt, kun autotallissamme on viimein seitsemän vuoden päreaikojen jälkeen sähköt, oli näppärä vetää sähköledit seinästä säihkymään. Tai näppärä ja näppärä, menihän siinä vertikaalisesti rajoittuneelta ihmiseltä taas aikansa ährätessä. 

Illan hämärtymistä odoteltiin kieli pitkällä. Viimein ikkunan ääreltä alkoi tulla palautetta: "Tuolta päältä puuttuu se iso möntti, ja jalkaterät pitäisi osoittaa vähän ulospäin." Vähän aikaa meni, että tajusin viritelleeni pihallemme jättiläishämähäkin. Tällä tosin on vain kuusi jalkaa, sillä lipputangon valosarjojen suunnittelija ei ole tainnut olla bilsantunneilla hereillä. 

Kuvaamisessakin oli oma haasteensa. Kännykkäkuvilla mennään edelleen, ja tunnelmaa ja valon määrää on vaikea saada viriteltyä lähellekään totuutta. Lisäksi joka kuvaan oli sattunut härväämään joku valopää.

Samainen valopää pestattiin pukin apulaiseksi  askarteleeenpaskarteleen heijastimia. Seiskaveen maailmassa sukupuolineutraalius näytti unohtuvan, sillä tytöille tuleviin korentoheijastimiin valikoituivat pinkkivoittoiset helmet. Toisaalta nämä lähipiirin mimmit pitävät pinkistä, ja muutama vieläpä blinblingistä, joten saamansa piti. Lepakkoheijastimien vuorolla apulaisen kiinnostus lopahti, sillä lumimyräkkä vei voiton, ja hän riensi rakentamaan lumesta skeitti/skuuttiramppia.

Kuvaussession keskellä huomasin, että apulainen oli ollut taas nopea käänteissään. Kirjoituskone kiinnostaa padia enemmän. Vapise, Pedanet! Digiloikkia voi taaksepäinkin.