Viimeiset vapaat kädet

Syystyöurakassa kasvimaan siivousta, lämpökompostin tyhjennys (ollut hommalistalla koko kesän, yäk), valkosipuleiden putsaus ja etuterassin syyskuntoon laitto. Kasvimaalla krassi oli jälleen lähtenyt käsistä ja oli hyvää vauhtia menossa kuusiaidan toiselle puolelle. Alleen se oli runnonut pensasmustikat ja porkkanat, mutta nyt tuli noutaja. Napsin ensin kukkia kimpuiksi, ja lopun kasvimassan (neljä kottikärryllistä) sulloin avokompostiin. Eipä sinne sitten muuta tälle syksyä sullotakaan, vaikka tarve olisi. Kasvijätekompostoinnin tilanne on  meillä kerrassaan huono. Komposteja tarvittaisiin kaksi, ja niiden pitäisi olla umpinaisia. Ostoslistalle siis, ja lisää lottoa vetämään.

Jos joku piha-asia on vaikeaa, niin kompostointi. Lämpökompostorin alaluukkua avatessa jännittää enemmän kuin jouluna, konvehtivalikoima vaan on suppeampi. Miten tyhjennys pitää tänä vuonna operoida? Pitääkö kysellä vaivihkaa naapureitten kahden viikon lomareissujen ajankohtaa? Voiko elätellä toiveita, että viereiselle virkistysaluepellolle ilmestyy yhtäkkiä maajussi päiväksi lietelannanlevitykseen? Herättääkö syvän kuopan kaivaminen yöaikaan liikaa epäilyksiä? 

Kuoppaaminen oli kokemuksen kautta poissuljettu vaihtoehto. Ensimmäisenä kesänä haiseva lääry kaiveltiin  syvään. Pari vuotta myöhemmin keväällä, rikoksen jo unohdettuani, istutin paikalle luumupuun. Kesän mittaan se kitui pois. Hirvittävä tapa lähteä tästä maailmasta.

                            

Mutta tällä kertaa kompostin tarjoama tavara oli siedettävää. Olihan se saanut jälkikompostoitua melkein vuoden kaikessa rauhassa. Juuri silloin, kun olin kompostin edessä nöyrästi polvillani rapsimassa multia peränurkasta, pyörähti insinööri kysymässä jotakin puskien alaoksien leikkaamisesta. Nakke-robottiruohonleikkurimme oli alkanut hyydähdellä loppukesästä pitkin pihaa. Alkuun epäilimme erästä taloudessamme asuvaa ninjaviipottajaa, jonka reiteille osuu hämmästyttävän usein kaikkea vastaantaisteltavaa. Sittemmin selvisi, että syyllinen stoppinappulan paineluun olikin kuulusteluissa murtunut syreeni.

Pää kompostipömpelin sisäpuolella annoin alaoksien leikkelyyn vapaat kädet. Myöhemmin siirryin sipulikuivattamoon talon tekniseen tilaan putsailemaan multia ja ulommaisia kuorikerroksia pari viikkoa kuivuneista valkosipuleista. Ihan priimaa ei sato näin karmean kesän jäljiltä ollut, mutta kelpo satsi kuitenkin. Kyllä näistä meille talveksi riittäisi.

Teknisen tilan rappusille astuessani näky oli kuin Sylvi-myrskyssä. Myrskyn silmässä tosin huiteli insinööri. Ja sen vapaat kädet. Syreeniä katseli vielä leikkauksenkin jäljiltä, sen sentään tunnisti samaksi. Mutta korallikanukan kohdalla olisi voinut kuvitella insinööriin patoutuneen piirun verran tukahdutettuja tunteita, jotka nyt puutarhatöiden terapeuttisesta vaikutuksesta olivat päässeet valloilleen. Mykäksi veti. Varsinkin, kun huomasin kirjokanukasta olevan jäljellä vain kolmen sentin tapit. Raivokkaasti rehottavaa korallikanukkaa oli kuritettu harmikseni selvästi vähemmän. 

Noh, tasoissa oltiin. Ennen naimisiinmenoa insinööri antoi kerran minulle vapaat kädet käydä ostamassa hälle paita illalla oleviin firman pikkujouluihin. Sinnillä se ne pikkujoulut veti, uudessa räikeän fuksiassa paidassaan, ja kuunteli koko illan työkavereitten vittuilua. Eipä ole tarvinut sen jälkeen puolestansa vaateostoksilla käydä. Eikä tämän jälkeen insinöörin puskia leikellä.