Valoa, valoa...

Välillä käy lumi härnäämässä päivän, kaksi. Facebook muistuttaa kuvista kolmen vuoden takaa, niissä näkyy latu (!) ja jäätynyt järvi. Aamuinen työmatka sujuu tihkusateessa nokka tuulilasia kurkottaen, iltapäivällä kotiin samoissa tunnelmissa. Suojateiden kohdalla pitää toivoa parasta, sillä mitään ei näe ja teinit ovat nopeita. Usko omaan kuolemattomuuteensa on vahva silläkin mopopojalla, joka toista kuukautta ajelee ilman valoja iltapimeässä.

Pimeiden suijareiden lisäksi pelkään Clas Ohlsonille menemistä. Joka kerta sieltä lähtee mukaan jonkinlaiset valot. En enää viitsi edes laskea, monetko verkkovirralla tai paristoilla toimivat valoviritykset meillä on. Loisteputket ja rumat energiansäästökalmistajat ovat tähän aikaan vuodesta liikaa mielelle. Ja koska meillä näköjään pelataan rantapalloa sisätiloissa ainakin vielä muutaman vuoden ajan, ovat oikeat kynttilät toistaiseksi kaapissa.

Rantapalloleikeissä repesi Ikeasta ostettu paperinen pöytävalaisin. Ihmeen kauan se oli kestänytkin, yli 15 vuotta. Sen yhtä vanha isoveli, olohuoneen nurkassa töröttävä lattiamalli, on ollut mukana kuudessa muutossa. Sitkasta tekoa! Vuosikaudet olen jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja korjaamiseen sitten, kun väistämätön tapahtuu. Nyt pääsivät mummun vanhat pitsiverhot uusiokäyttöön. Sisäpuolelle pitäisi vielä hommata pehmeämpi lamppu, mutta Clasulle ei voi mennä.

Työmaalla pidettiin männäviikolla jouluinen askartelupaja, jossa olisi voinut näperrellä vaikka ja mitä. Päädyin houkutuksista huolimatta tuttuun ja turvalliseen liimalääryllä askarteluun ja tein tänäkin vuonna ilmapallon päälle narupallon. Tämä siitä syystä, että narupallo on vaan niin sievä, ja liimalääryaskartelut kotioloissa lähentelevät aina katastrofia. Kuparisilla metallilankavaloilla siitä tuli kiva. Kuvausta varten pallero piti läntätä tämänsyksyisen lasituskokeilun päälle. Mangaanioksidista ja pullovihreästä nimittäin lävähti uunissa upea ylläripronssi. Ehdottomasti yksi tämän "talven" valopilkkuja!