Aurinko, aurinko lettuja paistaa...

Loman loppurykäisyssä lähdimme mökille. Tarkoitus oli kerätä sieniä ja mustikoita, mutta toisin kävi. Mustikat oli niistä maisemista kerätty parempiin suihin, ja yksi ämpärinkokoinen lössähtänyt lehmäntatti sai jäädä metsään jatkamaan monologiaan. Tyhjin käsin ei metsästä palata, joten seuraavaksi järkevin idea oli kerätä peräkontillisen risuja. Riippakoivua. Ryöpättynä herkullista paremman puutteessa.

Mummulan puolella oli meneillään uusi hurahdus. Perhosia ja pienempiä pörriäisiä lenteli joka puolella. Pappa oli innostunut näpertelemään erilaisia perhospönttöjä. Niiden lisäksi lyhtykoukuissa roikkui appelsiininviipaleita, banaaneja, ja kivellä oli kulhossa vesimeloniviipaleita. Mikä kuhina! Perhoset olivat selvästi kiinnostuneita pöntöistä, vaikkei niissä mitään ruokaa tarjoiltukaan. Pappa lupasi tehdä minulle perhospöntön, vastalahjaksi minä lupasin tehdä parit risukuikerot hedelmien ripustamista varten.

Tuumasta toimeen kumpikin tahollaan. Ylärinteessä alkoi sirkkeli laulaa, ja minä raahasin risut järveen likoamaan. Assistentti sinkoili tätä väliä nokkakärryn, miekan ja työkalupakin kanssa, kuulosuojaimet korvilla. Kahdesta kiinnostavasta oli vaikea valita. Tunteroisen risuliotuksen jälkeen tunkkasin maahan tukevasti puolitoistametrisen harjateräksen, sen ympärille 10 sentin pätkän viemäriputkea, ja siihen risuja sullomaan. Uudet, metriset liinat olivat tässä pienen mittakaavan työssä kätevät. Rautalangan kieputukseen oli näköjään tullut jo jonkinlainen rutiini, joten valmiita kuikeroita syntyi yllättävän nopeasti.

          

            

Oli vuorossa testi ja tuomio. Kiikutin kuikeron lähelle perhospönttöä, ja virittelin appelsiininviipaleen koukkuun. Sievä se kyllä oli! Kun illemmalla aurinko malttoi tulla esiin, alkoi appelsiini kiinnostaa. Seuraavana päivänä huomasimme perhosten kerääntyvän mielellään kuikeronniskalle istuskelemaan (vai seisoskelevatko perhoset ennemmin?). Tumma pinta lämpeni nopeasti pienestäkin auringonpilkahduksesta. Kuikeroista ei kuitenkaan ollut kilpailijoiksi mustuneelle banaanille, joka oli ihan hittituote hyönteisten keskuudessa. Harmi, sillä se oli koukunnokassa roikkuessaan alavireinen näky. Sori vaan perhoset, nyt mennään estetiikka edellä! 

Kirpputorikierrokselta mukaan tarttui valurautainen lettupannu, joka pääsi tositoimiin terassille. Se mahtui kotiinlähtiessä autoonkin - toisin kuin kaikki kuikerot (tyhmä on se, joka ei opi). Noh, tulevat samassa jälkitoimituksessa perhospöntön kanssa sitten.