Mieluisampia hommia


Ruohenleikkuusta aiheutuvan trauman purkuun on oiva lääke: omenapuiden leikkaus. Siinä näkee välittömästi kättensä jäljen (toisin kuin ruohonleikkuussa tai imuroinnissa, joissa molemmissa näkee pelkkää mustaa).

Varsinkin etupihan 'Erstaa'-koristeomenapuu rehahtaa puolessakesää tiiviiksi oksakimpuksi, jossa ei ilma liiku eteen eikä taakse. Tämän ovat huomanneet myös kirvat, jotka pitävät hiljaisia kemujaan oksien latvoissa. Nyt syksyllä on hyvää aikaa leikata reuhakepuut, kun kasvu ei kiihdy samalla tavalla kuin keväällä. Napsin korin täyteen pikkuomenoita, joita meillä ei kukaan kirpsakkuutensa takia syö (paitsi naapurin pikkupimaus, joka järsii raparperinvarsiakin). Niistä tulee kuitenkin ihan parasta makoisankirpeää pinkkiä sosetta. Sitten viritän tellingin, kiipeän ja annan saksien laulaa. 



Touhussa on jotakin meditatiivista, ei saa olla kiire mihinkään. Välillä otan viisi askelta taakse (yleensä muistan hypätä ensin tellingiltä alas) ja tuumailen rauhassa. Sitten jatkan taas. Vesiversot on helpointa tunnistaa ja poistaa. On mukava kiivetä ylemmäksi katsomaan, miten kääpiöoksia on syntynyt ja miten paljon omenoita on ensi kesälle luvassa. 


Vuosia sitten oli aatos päinvastainen tätä hommaa tehdessäni, kun epävarmana roiskin vähän sinnepäin, enkä olisi millään hennonut vaivaisiin varpuihin kajota. Tiedän, että vieläkin rohkeammin pitäisi karsia - varsinkin jos papan puihin vertaan. Karvalakin pitäisi pystyä lentää oksiston läpi. Jumiin vielä minun puissani jäisi. Onneksi leikkauksen jäljet ovat nähtävissä alhaalla ennen ja jälkeen -kuvissa.

Napsin vielä 'Huvituksen' sekä 'Valkealan syysomenan', jolla on tänä kesänä ollut lepovuoro. Vain viisi syömäkelpoista omenaa. Viime syksynä satoa tuli niin paljon, että hyvästä oksakulmasta huolimatta myrsky napsaisi ison oksan poikki. 

Latvat jäävät leikkaamatta. Kuudessa vuodessa korkeutta on tullut niin, että on lähdettävä ostamaan pitkävartiset oksaleikkurit.




Kommentit

Suositut tekstit