Toimii... ei toimi... toimii...

Mistä johtunee, mutta tänä talvena en ole koskenutkaan lankoihin. Edes kauppareissulla näpelöinyt kerän kerää, saati hulluuspäissään ostellut niitä kaappeihin pölyttymään. Olenko viimeinkin ymmärtänyt kässänopen syvät huokailut, kun avunpyytäjien jono katederilla eteni kohdalleni ja kolmen vartin lapasenkavennusäherrys purettiin kahdella rivakalla kädenojennuksella takaisin lähtösilmukkaan. Tai kun ensimmäiseksi joululahjaksi päätin kutoa insinöörille sukat. Ensimmäisen kudoin niin tiukalle, että sitä saattoi luulla huovutetuksi. Toisen kohdalla ymmärsin jo välillä hengittää, laskea harteita alas ja poistaa puukapulan hampaiden välistä. Siitä sukasta olisi voinut tehdä keppihevoselle pään. Luonnollista kokoa. Harmi, etteivät kepparit olleet tuolloin vielä huudossa. 

Kutominen ei vaan ole mun juttu. Ei ollut silloin, ei ole nyt. Onneksi ystävät ja sukulaiset pitävät perheemme villasukissa. 

Kaappihamsterina sen sijaan olen ihan lyömätön! Villalankojen (kaksi kassillista) lisäksi viikonlopun kaapinsiivouksen yhteydessä löytyi muliinilankoja, kirjontalankoja, ristipistopohja, heijastinlankaa, erilaisia tilkkuja ja vaikka sun mitä. Onneksi Wikipediasta löytyi kaapin sisällölle täysin luonteva selitys: dissosiatiivinen identiteettihäiriö. 

Kaapinsiivouksessa löytyi muutakin kokeilemisen arvoista. Kaksi arkkia mustaa kutistemuovia oli odottanut sopivaa hetkeä. Muistelin joskus ihan pienenä sitä kokeilleeni isäni kanssa, ja silloin tehtiin kirjanmerkkejä ja avaimenperiä. Kirjanmerkkejä tarvitaan aina, samaten korvakoruja. Ronskilla kädellä leikkasin isot pääskyset, lintuhäkit ja kissa-kirjanmerkit, piirtelin ääriviivoja valkoisella tussilla. Muistin jopa tehdä reijittimellä korviksiin reijät. Pelti uuniin ja luukun taaksen kyttäämään. Kärsimättömälle keskittymishäiriöiselle homma oli sopivaa, sillä heti alkoi tapahtua. Pääskysten siivet alkoivat käpristyä rullalle, ja vauhdissa kahden muovilinnun par(v)i nousi ilmaan laskeutuakseen hetken päästä kasaksi pellille.  Kissoista tuli kippurahäntiä ja toinen päätti tehdä harakirin työntämällä tassunsa vatsan läpi selkäpuolelle. Ei tule telkkaristakaan nykyään näin hurjaa ja tunteisiin vetoavaa ajanvietettä. Onneksi ei ollut lapsi näkemässä - tahi kuulemassa siinä vaiheessa, kun irrottelin tulikuumia pääskysensiipiä toisistaan huonolla menestyksellä. Kokeiltu on kutistemuovi.

Noitumisen puolelle lipsahti myös joulun alla äidin ja lapsen yhteiseksi askarrushetkeksi suunniteltu massakokeilu. Torttujen ja konvehtien ahtamisen massakokeilusta voin kertoa myöhemmin,  mutta tässä tarkoitan nyt Kodin kuvalehdessä ollutta "ihanaa ja helppoa" soodataikinareseptiä, jolla "perheen pienimmätkin onnistuvat loihtimaan suloisia koristeita". "Kastehelmi-kulholla saat painettua kauniita kuvioita taikinan pintaan." Kuva alla. Ei Kodin Kuvalehdestä, vaan ihan itse otin.

Onneksi keramiikassa edes joskus onnistuu. Musta savi on hyvä. Tässä uusi lasitekokeilu. Lasitteen piti olla hopealasyyriä, uunista tuli ulos ihan muuta. Kivannäköinen kuitenkin.