Minkä taakseen jättää

Perse edellä puuhun kiipeäminen jatkuu. Syynä edelleen juolavehnä sekä kykenemättömyys ajatella loppuun saakka. Kasvimaan osalta tämä näkyy siten, että olen juuri tekemässä siitä kolmatta versiota.

Ensimmäisenä keväänä 2009 kaivuriukko liippasi minulle kohopenkkikasvimaan suoraan tasoitellun peltomullan päälle. Samana kesänä sieltä puski juolavehnä komeasti läpi. Kolmessa kesässä se oli niellyt alleen kaiken. Kovin olin velä kokematon taistelussa juolavehnää vastaan. Kevät 2012 alkoi sillä, että kärräsin kaksi nuppikuormallista kasvimaamultaa kottikärryllinen kerrallaan toiselle puolelle pihaa tasoitemaaksi.

Äitienpäiväksi sain kasvimaalle toivomani laatikot. Pohjat ja laatoitukset olin tehnyt itse, mies askarteli lautatavarat. Laattojen ja laatikoitten alle levitin tasoituksen jälkeen mansikkakankaan, jotta juolavehnä ei tulisi maasta läpi kasvilaatikoihin. Lautoja en käsitellyt millään, kun en halunnut mitään liukenevan multaan, ja toisaalta pidän kauniina harmaantuvaa puuta. Laatikot täytin säkkimullalla, mikä oli kätevää, mutta ihmeeksi myös kaikkein halvin vaihtoehto. Hyvältä näytti, kerta kaikkiaan! Ja oli todella helppo hoitaa, varsinkin ruohokatteen kanssa! Sen ensimmäisen kesän juu.

Toisena keväänä lavoja paranneltiin niin, että mies ruuvaili rei´itetyt puupalikat lavojen sisäpuolelle, ja minä sahailin niihin sopivat pätkät muoviputkea kaariksi hallaharsoa varten. Hallaharson reunoihin vetelin nitojalla kujat, joihin pujotin pitkät tukikepit painoiksi. Tämäkin toimi oikein hyvin, harsot eivät enää rispaantuneet puureunoihin, ja kasvullekin oli hyvin tilaa.

Harso toki lämmittää, mutta toimii myös ehkäisyvälineenä.Tonttimme vieressä on kohtuullinen kesantopelto, jota kaavassa "virkistysalueeksi" kutsutaan. Kovin virkeää on ainakin voikukkien kasvu, ja muistan aina sen kesäkuisen päivän, kun sain ensimmäistä kertaa olla todistamassa voikukkamyräkkää. Pelto oli valkoisenaan pehmeitä palloja, kun yhtäkkinen tuulenpuuska nostatti miljoonat pikkupropellit ilmaan ja pimensi auringon. Ainakin melkein. Ainakin mieleni auringon, kun kädet sivuilla katselin vihollisten laskeutuvan ihan joka puolelle pihaa.

Kasvilaatikot olivat onneksi harsojen peitossa, mutta laattojen välit ja niihin varissut multa kelpasi voikukalle  myös. Vahvat juuret porautuivat parissa viikossa mansikkakankaan läpi, ja laattojen välit alkoivat tursuta voikukkaa. Niitä oli äärimmäisen työlästä saada kitkettyä pois, sillä juuret katkesivat aina, ja laatanreunat raapivat Nurmikon sivulta ja mansikkakankaan alta tervehti toinen vihulainen, juolavehnä, joka alkoi taistella laattojen herruudesta voikukan kanssa. Viime syksynä kypsähdin koko kasvimaahan niin, että jäivät punajuuret ja palsternakat nostamatta.





Onneksi on talvi. Joulukuussa muistot alkavat kultautua, ja mieleen pullahtelee puoliväkisin toteuttamiskelpoisia ideoita. Helmikuussa strategia alkoi olla valmis, ja tällä viikolla pääsin vihdoin toimiin. Mullat pois, laatikot syrjään ja laatat ylös. Laattaruudukko jäi näkyviin voikukkaneliöinä. Juolavehnä oli tehnyt kauniita punoksia mansikkakankaaseen.



Rivakka harjaus ja juuriestemettoa mansikkakankaan päälle. Tällä kertaa on tarkoitus laittaa kunnolla saumahiekkaa laattojen väliin, ja toivoa, ettei voikukka ole kuullut hiekkaviljelystä.