Tikulla silmään

Multakasa on vieläkin jäässä. Samaten kasvimaa. Piha tuli rapsittua männäviikonloppuna. Sormet jo syyhyäisivät päästä tositoimiin, mutta maltettava on. Viime vuonna näihin aikoihin oli vielä lunta maassa. Silloin tuli askarreltua mökkireissulla risuista.

Idea syntyi risukossa, ja roudasin metsästä isot niput parivuotista koivunvesaa. Tarkoituksena oli tehdä muutama risukuikero etuterassille ovenpieleen, mutta jotenkin lähti se touhu lapasesta taasen. Löysin papan jemmasta parinkymmenen litran maaliämpärin, johon aloin risuja juntata. Kuormaliinalla kiristin vaan nippua, ja sulloin lisää risuja pönttöön. Kun pönttöön ei enää mahtunut enempää, aloin kieputtaa vahvaa rautalankaa risujen ympärille.

Kun pituuteni loppui, käänsin työn lappeelleen. Se sekoitti suhteellisuudentajuni lopullisesti. Sulloin lisää risuja ja jatkoin työn pituutta. Lopuksi jaoin latvaosan kahteen ja tungin kumpaiseenkin kärkeen vahvaa rautalankaa sisälle. Sitten kieputin kärkien ympärille ohuempaa rautalankaa, jotta ne olisi helpompi kiertää kuikeroille. Kahden tunnin ähellyksen ja kieputtelun jälkeen punnasin työn pystyyn. Se ei mahtunut räystään alle. Se oli järkyttävän suuri. Pappa tuli paikalle ja totesi, ettei se mahtuisi edes peräkärryyn kotiinvietäväksi. Se siitä etuterassin kuikerosta.

Piti siis tehdä uusi. Ei sekään etuterassille mahtunut, siitä tuli ehkä metrin matalampi. Piti tehdä vielä kolmas. Arvaatte varmaan. Mahtuivat kuitenkin peräkärryyn ja löysivät hyvät paikat etupihalta.

Dalin veljeksiksi nimetyt kuikerot kuljetusta odottamassa. Korkein jäi mökille.