Kahdelta istumalta

Työpaikalla järjestettiin kysely, johon osallistuneet saivat kirjakaupan lahjakortin. Kortti kourassa oli hyvä syy astella pitkästä aikaa kirjakauppaan. Asenteeni oli valmiiksi pessimistinen, sillä edelliset käyntini maakuntien kirjakaupoissa olivat näyttäneet toteen, että kirjakauppojen suurimmat myyntiartikkelit ovat jotakin ihan muuta kuin mitä kaupan nimi lupailee. Helsingin Akateeminen on ollut viime vuosina ainoa kirjakauppa, missä on oikeasti päässyt hypistelemään muitakin kuin Finlandia-ehdokkaita, nuortenkirjoista puhumattakaan! Mutta ihan itsekin olen syyllinen tähän tilanteeseen; verkkokaupat ovat tosi käteviä, ja aika harvoin ostan itselleni kirjoja. Kahdeksantoista muuton jälkeen olen edelleenkin tosi huono keräämään hyllyihini kirjoja. (Toisaalta tämä periaate ei päde kaikkeen muuhun ryönään.)

Yllätys kirjakaupassa oli iloinen. Joulun alla oli painettua kystä kyllä, ja väkeä hypistelemässä. Kollegan innoittamana minäkin päätin ostaa jonkun nuortenkirjan myöhempää työmaakäyttöä varten, ja kirja löytyi aika nopeasti. Tähtiin kirjoitetusta virheestä teinitytöt kohkaavat siihen malliin, että nappasin mukaani Greenin esikoisteoksen Kaikki viimeiset sanat. Sitten silmäni osuivat Bea Uusmanin Naparetki-kirjaan, ja tiesin löytäneeni loistokirjan pukinkonttiin!

Joulupäivänä jätin mukulan mummulaan, keikautin marttyyrinkruununi kallelleen ja huokaisin syvään. "Pitää ruveta töihin. Nuortenkirja, nähkääs." Mökille lampsiessani mietin, miksen käytä tätä työntekokorttia useammin. Konvehdit kainaloon, viltti niskaan ja lukemaan. Seuraavan kerran havahduin muutaman tunnin kuluttua torttukahveille, ja kirja oli melkein lopussa. Enpä enää ihmettele Greenin suosiota nuorten keskuudessa. "Se on sellaista helpostijuotavaa", kuten eräs tarjoilija kuvaili viiniä kirjainketjun ravintolassa. Helppo, nopea ja kiinnostavakin, amerikkalaiselle nuortenkirjatyylille uskollinen kasvutarina. Lukemistani himpun verran häiritsi mökin piippuhyllyllä lueskeleva mieheni, joka ei saanut Naparetkeä näpeistään, ja jolla oli pakottava tarve kommentoida tai referoida lukemaansa innostuksissaan ääneen. Murisin hänet hiljaiseksi, halusin itse lukea saman.

Tapaninpäivänä koitti minun vuoroni naparetkeillä. Kirja vei samantien mukanaan. Vähän erilainen tietokirja, toden totta! Töissä kadehdin teinejä kyvystä heittäytyä ihan täysillä johonkin asiaan. Pyhittää kaikki elämässään yhtä tarkoitusta varten (se ei yleensä ole koulunkäynti). Vetää jotakin tunteet ihan tapissaan. Nyt luin kateellisena siitä, miten Uusma oli pyhittänyt 15 vuotta elämässään tutkiakseen Andrée-retkikunnan naparetken epäonnistumista. Kirjassa yhdistyy kiinnostavasti kaksi tasoa: Uusman pakkomielteinen kiinnostus naparetkeä kohtaan, ja naparetken tuhoon tuomittu järjettömyys. Tämäkin kirja meni yhdeltä istumalta, loppui ennen konvehteja. Se on hyvä merkki.

Kommentit

  1. Katsoin tuossa tovi sitten Tähtiin kirjoitetun virheen ja vollasin yöpaidan hihat märiksi. Jenkkitunteita ja teinejä riitti, mutta vollotti silti.

    Arvannet, minkä retken parissa valvon ensi yönä 😊 Odotukset on nyt korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Tuo Kaikki viimeiset sanat ei uinut niin syvissä vesissä kuin Tähtiin kirjoitettu virhe. En malta odottaa kommenttejasi Naparetkestä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit