Multaa kynsien alle

Kun isännät ovat poissa, rusakot hyppivät hangella. Viikon hiihtolomareissun aikana rusakot olivat skannailleet pihan järjestelmällisesti. Hanki kertoi, että talon ympäri oli vedetty yöt rallia. Välillä oli syöty tai ainakin maisteltu kaikkea, mitä en ollut suojannut. Omppupuiden suojaverkon ulkopuolelle tulevat oksanlatvat oli lyhennetty tehokkaasti, ja muutama verkkoonnojailija oli saanut pidennettyä ateriaansa yllättävän lähelle runkoa. 7 vuotta vanhaa kirsikkapuuta en viitsinyt syksyllä verkottaa muualta kuin rungosta, joten senkin alimmaiset oksankärjet olivat maistuneet pitkäkorville. 

Pikkuisen riipparaidan maataviistävine oksineen olin unohtanut suojata terassillamme tyystin, joten siitä oli loman aikana tullut pystymalli. Toisaalta tämä oli hyvä merkki, ilmeisesti siinä jotakin elämää oli tiukan pakkasjakson jäljiltä. Purppuraheisiangervot eivät ole tänä vuonna ainakaan vielä maistuneet. Virpiangervoaitakin on toistaiseksi saanut olla rauhassa. Viime keväänä rusakot lyhensivät sitä innokkaasti yhtenä yönä. Siitä tuli tosi hyvännäköinen, kun se oli nipsitty sieltä täältä luonnollisen näköisesti. Saisivat tehdä saman tänäkin vuonna. 

Oma lukunsa on, mitä hangen alta paljastuu. Ainakin muutama myyränmentävä reikä lumessa on, mutta aikaisempina vuosina ne eivät ole tehneet mitään tuhoja. Saa varmaan kiittää naapurin kissaa, jonka iltalenkkiin talomme kiertäminen ja myyränraatojen kylväminen kuuuluu. Näin ainakin haluan ajatella, kun keräilen kissanrontin sontakikkareita kukkapenkeistä. 

Myyriä enemmän jännitän pakkasen tekosia. Istutin loppukesällä paviljongin nurkalle Zilga-viiniköynnöksen ja kärhöjä (en kuollaksenikaan muista lajikkeita). Myös päärynäpuu Pepi löysi suojaisen paikkansa. Pelkäänpä vain, ettei mikään paikka olisi ollut pihallamme tarpeeksi suojainen 30 asteen lumettomalle pakkasviikolle.

Lomaviikolla oli aikaa lueskella pihalehtiä, mummulaan oli tullut jo ensimmäinen siemenluettelokin! Sitä aina hypistelen innolla, teen suuria suunnitelmia, ja lopulta muistelen vanhoja:  Ensimmäisenä omakotivuonna kokeilin ostaa tomaatin- ja kurkuntaimia sekä kesäkukkia postitse. Maaliskuussa saapuivat peukalonmittaiset tapit, kolme kutakin. Oli loppua usko, toivo ja rakkaus, kun kesäkukat alkoivat kukkia vasta heinäkuun lopulla. Tomaatti ensin kuivahti ja sitten märähti ikkunalla. Tästä viisastuneena ajattelin samalla vaivalla tehdä seuraavan vuoden kylvökset itse. Saharaksi muuttuneen maitopurkkihelvetin jälkeen vannoin, että ostan taimeni suurina kaupasta. Päätös on ollut hyvä. Ja pitää taas.

Kylvösboikottiin ei lasketa pientä ituhippeilyä. Varastossa pari vuotta maannut kasvihuone joutui viikonloppuna kovalle käytölle. Viisivuotiaan kanssa piti käydä diplomaattisia neuvotteluja käyttötarkoituksesta. Onneksi natiasen suu napsasi herneenversojen perään, joten marsut siirtyivät tilavammille laidunmaille ja multapurkit valtasivat tilan. Maitopurkkikammo pitää edelleen, onneksi löytyi vähemmän ahdistavia peltipurkkeja. Samoilla mullanpöllytyksillä kylvettiin pääsiäiseksi rairaita, taiteellinen johtaja halusi tehdä kylvökset tänä vuonna kakkuvuokiin. Hyvä idea. Pääsiäistä, villirukolaa, herneenversoja, sinappikaalia ja vesikrassia odotellessa. 

Loppuun keramiikkauutisia: lentävät pääsivät vihdoin seinälle.

Hangen alta paljastuu hyvää vauhtia ainakin terassi. Auringon paistaessa tekee heti mieli ostaa sinne narsisseja. Jospa viikonloppuna olisi hyvä keli ja pääsisi juomaan terassille kevään ensimmäiset päiväkahvit - havujen huputtamisen jälkeen!