Istuushommia - melkein

Viitisen vuotta sitten ajattelin, että on kyllä idioottimaista istuttaa mustikkaa puutarhaan. Mustikkaa! Sitähän on tähän aikaan kesästä metsät väärällään. Sitten luin jostain, että pensasmustikat pitävät muotonsa ja värinsä hyvin myös pakastettaessa, eivätkä ne värjää. Kaksi hyvää syytä myydä jälleen periaatteensa. 

Ihan polkuhitaan ei periaatteista tarvinnut luopua, pensasmustikat maksoivat 15 euron kieppeillä laaki. Nappasin kolmea erinimistä lajiketta, joista yksi ilahdutti isännän kaimaisuudellaan. Innokkuus kostautui kotona, kun huomasin sen olevan ykkösvyöhykkeen itsemurhakandidaatti. Pari päivää myöhemmin soitti ystävä taimikaupasta, että halpaa ja hyvää mustikkaa olisi tarjolla, eikä tällaisia puhelinsoittoja voi vastustaa. Yhtäkkiä oli autokatoksen odotusuoneessa kuusi kaveria vailla kotia. Suunnitelmana oli kodotuttaa ne kuusiaidan ja kasvimaan väliin, metrin lokoseen, sillä nyt se oli hankalan kapea nurmikaistale ja siksi Naken ulottumattomissa. Naapurissa kävin ihmettelemässä muutaman vuoden ikäisten mustikoiden istutusvälejä ja kokoluokkaa. Sieltä sain myös hyvät vinkit jänissuojiin. Ja ymmärryksen siitä, etteivät meidän mustikat ikinä mahtuisi suunnittelemaani lokoseen. Vielä kun mies muistutti, että kuusiaita pitää mahtua kevättalvella leikkaamaankin, menivät kaikki aatokset uusiksi.



Olin mustikkapenkkiä alkanut pihan peränurkkaan jo vähän nysvätä, ja niillä kulmilla pyöriessä oli tullut ajatus alueen järkeistämisestä. Kasvimaan kupeessa tarvittaisiin kottikärryjä, lapioita ja muuta rekvisiittaa. Ruohonleikkurikin olisi siellä katseilta enemmän suojassa. Keskittymishäiriöisenä ja sijaistoimintona mustikanistutustakapakkiin lähdin ostamaan laattoja. Neljä peräkonttikeikkaa Byggmaxiin riitti. Irtomullalla tasoittelin pohjan, laitoin juurimattoa päälle
ja ladoin laatat riviin. Saumaushiekat väliin ja vot!

Kapea nurmialue kuusiaidan vierustassa sai muuttua kuorikatteelle. Juuriestekangasta levittelin lyhyeksi jyrsityn nurmikon päälle, ja katetta pintaan. Sitä olisi kannattanut tilata kuutio tai pari suoraan pihaan, sen verta kalliiksi tuli säkkien kanssa pelehtiminen. Kasvimaan laatikoiden vierustalle laitoin laattoja, kaivelin multaa laattojen alta ja ripistelin sitä pensasaidan juurelle virkistykseksi.  Muutama ilta meni, mutta hyvä tuli. Tyytyväisenä sai pyyristellä ja rullailla kottareita parkkiin. Ja parahiksi valmista ennen lomareissulle lähtöä!

Ai niin, mitä mustikoille tapahtui? Ne tumppasin valeistutukseen pottumaahan odottamaan aikoja parempia. 



Kommentit

Suositut tekstit