Kevään ekoja tekoja

Kevään ekat terassikaffet juotiin jo muutama viikko sitten hiihtolenkin päätteeksi. Ensimmäiset orvokkinumerot ruotsalaisissa puutarhalehdissä saivat viherpeukalot syyhyämään, ja ensimmäiset kevättyötkin on jo tehty: havut saivat aurinkohuppunsa. 

Insinööri ei tarvinnut orvokkinumeroa, vaan innostui ihan itseohjautuvasti leikkaamaan kuusiaitaa auringonpaisteessa. Tähän asti aitaa on nipsitty käsisaksilla oikeaan muotoon ja tuuhennukseksi (aidan A-malli voisi tosin näkyä kuvassa paremminkin), ja työ on ollut hidasta. Nyt ensimmäistä kertaa työn sai tehtyä  pensasleikkurilla, mikä nopeutti urakkaa aika lailla. Viime kesänä arvottiin akkukäyttöisen ja piuhannokkaan laitettavan mallin väliltä, ja lopulta piuhaversio voitti. Kauhuskenaario tunnin välein hyytyvästä akkukäyttöisestä (ja viikon välein etenevästä leikkausoperaatiosta) oli liikaa. Hyvä tuli, eikä insinööri leikannut virtapiuhaa kertaakaan poikki (kauhuskenaario toisesta vaakakupista). 

Muutenkin ollaan oltu tuohon kuusiaitaan kauhean tyytyväisiä. Näin talvisaikaan se antaa skarpit rajat ja mukavasti suojaa. Tosin kevätmyräkässä suojaefekti jäi vähäiseksi, ja takaportti meni kahdesti nurin. Aidan korkeutta mietittiin muutama vuosi sitten kauan. Pappa varoitteli liian korkeasta kuusiaidasta ja sen leikkaamisen vaikeudesta, ja totta varmaan turisi. Tuumasi vielä, että kun vanhaksi tullaan, niin vielä vinkistä kiitellään. Mökin kuusiaita tuo kokemuksen rintaääneen syvän kuminan. Itsekään emme halunneet eristää pihaa ulkomaailmalta ja jäädä aitojen taakse lymyämään, joten 120 senttiä sai luvan riittää. Harvemmin näin matalia kuusiaitoja näkee, mutta omaan silmään se näyttää toistaiseksi ihan kivalta. Ja jos lakkaa näyttämästä, sen saa kasvamaan. Aidan A-malli voisi näkyä kuvassa paremminkin.

Pihakierros osoitti kevään olevan jo pitkällä. Sinitiaiset ramppaavat pöntöllä koko ajan (ei ripuliasia). Omppupuiden silmut ovat jo niin suuria, että yöpakkaset hirvittävät. Näin varmaan väärin, mutta ihan kuin ruohosipuli jo vähän pönkisi elämään. Ja mustaherukan oksia tekee mieli näpelöidä koko ajan. 

Keittiön ikkunalle minikasvariin kylvin sokerihernettä, sinimailasta ja sinappikaalia ituhippeilyyn. Nam! Tänäkään vuonna en aio muuta laittaa kasvamaan, vaan ostan tukevat taimet suoraan puutarhalta. Kuvan nappaan myöhemmin, kun pelkkä multa ja metallinkeräysastia on rumaa.

Suurin voimanponnistus tälle keväälle olisi kasvihuoneen lasituksen tai muovituksen vaihtaminen. Muutamassa vuodessa kennolevyt ovat hapertuneet niin, että voisi sormen työntää läpi. Silkka raskas huokaus riittäisi paikoin, minkä takia yritän vältellä kasvihuoneeseen vilkuilua. Aika luokatonta laatua, vaikka uv-suojauksen piti olla kohdillaan! Yhtään ei huvittaisi levyjen mittailu ja ostopaikkojen googlettelu, eikä varsinkaan asennus - sen verran kiropainotteista touhua muistan kasvarin kokoamisen olleen. Pitänee ottaa touhu luonteenkasvatuksen kannalta ja lähettää oma ja naapuruston lapset siksi aikaa kuuhun.

Loppuun perinteisiä keramiikkauutisia: kaksi kertaa kurssia jäljellä, joten leivotaan ja lasitetaan hullun lailla ja turhia höpisemättä. Kevätnäyttely Lehtisaaren koululla 23.4. Kellonajasta ei hajuakaan, mutta puoliltapäivin tuskin pettyy. Tervetuloa!