Valakolöökihööki

Vähän ennen koulujen alkua kaivelin valkosipulipurnukasta viimeiset kynnet. Viime syksyn sato oli mitoitettu täydellisesti, ja laatu oli tähän mennessä ehdottomasti parasta. Nahistuneita yksilöitä ei tainnut olla kuin kaksi koko vuoden aikana! 

Katse suuntautui kasvimaalle. Retuperä ja oman onnen noja. Tänä kesänä ei ole tarvinnut paljoa kastelukannua heiluttaa, ja satoa on päässyt korjaamaan harvinaisen myöhään. Siispä retiiseistä oli kasvanut minua pidempiä, ja herneet nojailivat laatikon seinustalla tympeinä kuin teinit työmaalla. Valkosipulit olivat nautiskelleet täydellä teholla alkukesän kanankakkeliboostista, nokkoskäytteestä ja runsaista sateista, ja nyt itusilmukukinnot kaartuivat kiekuroiksi. Nipsaisin kukinnot talteen, jotta itse sipuleilla kasvu jatkuisi vielä vahvempana. Muutamaan jätin kukinnot, jotta voisin syksyllä istuttaa niistä itusilmuja uudeksi kannaksi.

Krassi oli pikkuhiljaa vallannut kolmanneksen valkosipulipenkistä. Pelastin niiden alta viime syksyn itusilmuista kasvaneet hentovartiset yksikyntiset (Han) solo-sipulit. Nämä pitää kuivattaa ja laittaa syksyllä takaisin maahan, jotta ensi kesänä ne jakaantuvat monikyntisiksi sipuleiksi. Toki ne hyviä ovat jo nyt!

Kitsaana ihmisenä ja valkosipulin ystävänä en tietenkään heitä raakoja itusilmuja kompostiin, vaan aukaisin kukinnot ja nypersin pikkuriikkiset valkosipulipommit kulhoon. Vähän öljyä päälle, ja ne säilyvät jääkaapissa valmiina ruuanlaittoon tai leivän päälle kasattavaksi. Nam! Lähtee hyvä hööki!

Kuvausassistentti on välillä skarppina, ja tällä kertaa taustarekvisiitta sen mukaista.