Nuoskaa, prkl!

Tänä talvena on hiihdetty hartaasti ja pitkään. Niin hartaasti, että enää ei tarvitse illan pimeydessä  huudella iltasadunlukemattomuusuhkauksia lähiladulle. 

Viime viikonloppuna tehtiin pikakeikka Lemmenniemen nuotiopaikalle. Mukana pilkkivehkeet, sukset, nuotiopuut ja kaverit. Ja roimasti evästä - tietenkin. Insinööri hoiti ensinmainitut, minä syömäpuolen. Lähtiessä huomasin, että oli päässyt Aarikan viikonloppukassinikin autoonlastattavien joukkoon. Lähempi tarkastelu osoitti, että siitä oli tehty klapukassi. Saatara. On tosin myönnettävä, että uudessa tarkoituksessa käyttötunteja taitaa kertyä enemmän. Ja oli se kyllä justihinsa passelinkokoinen nuotiolliselle halkoja.

Nuotiopuiksi oli päätyä pitkästä aikaa nanosuksetkin, sen verran tahkea oli neljän plussan keli. Vesi nousi Päijänteen rantaladulle jo niin, että monoinen koipi mulahti nilkkaa myöten umpsukkeliin. Onneksi oli varjoaan nopeampi hiihtäjä, eikä ehtinyt kastua sukka. Olisi ollut kylmä virua nuotiokaffella sen päälle. Viimeiset 300 metriä tamppasin askeltaen reidet hapoilla ja vatsalihakset hellinä nauramisesta. Suksien pohjassa siirtyi vastarannalle useampi kilo lunta. 

Vaan kelpo reissu oli! Näitä pitäisi tehdä useammin.