Hermo pinnassa

Samassa saamarin lähtökuopassa sutii hän edelleen. Pluntsa kaatoi loppuviikosta, eikä ketutuksen määrällä ole rajaa. Viimein pääsisi pihalle kuopimaan, mutta kun ei. Piharessi iskee jo ennen ensimmäistäkään työtä, kun kalkkien pitäisi olla jo leviteltynä ja omenapuut leikattuna. AAAAARGH! Onneksi olin ehtinyt ostaa edes orvokkeja vähän kevättä tuomaan. 

Ilmeisesti ärtymykseni on välittynyt jälkikasvulle saakka, sen verran väkevä kannanotto ilmestyi huoneen oveen. Mysteeriksi jäi, miksi pääsyni huoneeseen on evätty juuri maanantaista keskiviikkoon. Tämä on hyvä liite Vuoden äiti -hakemukseen. Tavutusta pitää näköjään vielä harjoitella.

Ennen pluntsaa, edellisviikonloppuna, kerkesin levitellä nyssykällisen naapurin koirien karvaa kuusiaitaan lintujen pesätarpaiksi. Sitä pöllytystä onkin ollut kuumeessa kiva seurata ikkunasta. Sinitiainen raahasi neljä kertaa itsensä kokoista karvatuppoa pönttöön sentti kerrallaan. Yhdessä vaiheessa linnunpöntön suuaukosta liepotti tuulessa komea kymmensenttinen karvaviiri! Nauroin ääneen.

Karvatoimitusta odotellessani olin väännellyt vaihteeksi risuja. Vääntyneen pyöränvanteen ympärille kieputtelin risujen kantaosia, ja sitten vääntelin niistä jättiläiskranssin. Tuli oikein hieno! Ja painava. Talon pohjoisseinälle voisi tyhjään kohtaan keksiä vielä jonkun risutyön - kun vaan tältä pluntsalta pääsisi!

Koirankarvojen kuusiaitaan hierominen oli selkeästi herättänyt insinöörin huomion, sillä seuraavana päivänä hän oli sitä leikkaamassa. Nyt on aita tip ja top, ja koirankarvat ripusteltu vaahteraan.  Onpa taas kiva aitaa katsella. Ainakin pari viikkoa ennen kuin se alkaa taas kasvaa. Kuusiaidan leikkuun piti olla syksyn viimeisiä töitä, joten nyt saa talvi sen puoleen tulla!