Kankaanpainantaa

Ompeluhommista voimaantuneena jatkoin tuunausta. Ostin askarteluliikkeestä parit sapluunat ja kangasvärit, ja uudistin mustan puuvillatunikan ja hupparimekon.

Perhossapluuna oli kätevä, sillä siinä oli itsessään toisella puolella tarrapintaa, eikä sitä tarvinnut kiinnittää mitenkään. Kangasväri levitettiin sapluunan yläosaan, mistä se vedettiin lastalla sapluunan yli. Värin määrää oli alkuun vaikea arvioida, ja jouduin lisäämään sitä välillä. Sen seurauksena perhosen yläosa, joka on vain yhteen kertaan vedetty, on skarppi. Ja alaosa, jossa jouduin suhaamaan vähän eestaas, on suttuisempi. Ei kuitenkaan onneksi liian suttuinen. Pikkuista tiplua tuli myös sapluunan läpi, mutta se tuo elävyyttä perhosen lentoon. Textil Solid -kangasväri näkyy onneksi tarpeeksi voimakkaana mustalla kankaalla.

Hupparimekkoon halusin pitsikuviot. Sinellissä oli vain jättimäisiä malleja, joten kotona leikkelin pitsiteippirullasta irti yksittäisen pyörylän ja käytin sitä sapluunana. Joku välikoko olisi ollut vielä kiva, mutta menee näinkin. Valkoista peittävää kangasväriä ei kaupassa ollut, joten ostin kangastussin. Vähän nysväämistä oli, ja hailakahko jälki. Olisi pitänyt jaksaa töpsytellä kuvio kahteen kertaan.




Sen verran hailakkaa jälki oli, että jotain se kaipasi. Ompelin värikkäät napit pitsien keskelle, ja tuli heti parempi! 



Kommentit

Suositut tekstit