Römssöössä rakoilee...

Kevään merkit alkoivat toissaviikolla näkyä meillä sisätiloissa. Ruokapöytään oli ilmestynyt pari tuumankokoista kaiverrettua sydäntä. En tiedä, läikähtikö enemmän sydämessä vai hermopäätteissä. Aika pikaisesti poistin epäiltyjen listalta insinöörin, vaikka olisihan ele kymmenvuotishääpäivän lähestyessä ollut varsin yllättävä ja riehakas. Kuusveen naama lehahti lupaavan punaiseksi, mutta selitys oli kelpo: Olin niin rakkautta täynnä, että oli pakko. Huuda siinä sitten.

Piha alkoi olla jo ihan sula, kuivunutkin jo paikoin. Tarkastuskierrokset oli tehty, silmuja hypistelty. Lapsen toppahousut oli pesty ja säilötty odottamaan ensi syksyn lyhyeksijulistamistuomiota. Uusi haravanlapa vartoi terassilla vuoroaan. Sitten alkoi kevät. Lunta pyrytti vaakasuoraan. Perskeles.

Siisteihin sisähommiin siis. Jotain takuuvarmaa paskarrusta, sillä nyt ei kestäisi sielu enempää pettymyksiä. Leikka-liimaa -henkinen näperrys toimii yleensä aina. Niin nytkin, kivoja kirjanmerkkejä tuli, ja heti helpotti. Onnea on kirjat, täsmäkirjoja lainaavat kaverit, Pinterest ja pikaideat. 

Kirjavinkkinä mainittakoon, että Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä oli mainio! Aloitus meinasi olla liikaa, joten pari päivää piti jatkamista makustella. Kannatti jatkaa, sillä siinä oli tosi hyvä ja hetkeksi hämmentävä twisti.

Löydettyäni tällaisen viestin luulin hetken, että Römssöössämme rakoilee, ja kumpikohan ja kenelle. Mutta taas oli selitys hyvä: Ronja Ryövärintyttäressä käytettyjä termejä oli pitänyt makustella vähän enemmän. Kirjallisuus oli vaikuttanut myös perheemme nuorempaan lukijakuntaan.